MEKA TV

MYÖTÄTUULEN VIESTI 2010

 

Myötätuulen viesti

Tuomme teille tietoa ja myötätuulta, jotta voimme helpommin kasvaa yhdessä. 

Ellemme kohtaa toisiamme, emme voi myöskään tietää toisistamme.

Esteettömyys, kestävä kehitys ja vuorovaikutus on jokaiselle tärkeää.

Vain yhdessä toimimalla opimme toinen toisiltamme.

Millään muulla tavalla emme voi kehittää tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Kiitos, kun kuuntelette meitä.

 

Satakunnan aktiiviset kehitysvammaiset haastavat kaikki satakuntalaiset pohtimaan ja tuomaan esille, mitä myönteisiä asioita yhteiskunnassamme tapahtuu esteettömyyden, kestävän kehityksen, yhteisen kulttuuritoiminnan ja tasa-arvon edistämisen merkeissä. 

Viesti kiersi vuoden 2010 aikana kaikissa Satakunnan 21 kunnassa erilaisten pyöräretkien ja toimintapäivien yhteydessä. Jokaisesta kunnasta ja kohtaamisista tehtiin pieni lyhytelokuva, jotka tulivat koko maailman nähtäville erilaisissa sosiaalisissa medioissa 29.11.2010 mennessä.

2011 on viestissä välivuosi, mutta haaveissa on saada kiertää koko Satakunta jälleen vuonna 2012, sillä silloin ensimmäisestä viestistä on kulunut 20 vuotta!

KAIKKI viestin elokuvat katsottavissa täältä

 

Elokuvat saatavilla myös DVD sarjana

 

Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuosi 2011 tuo esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä erityisesti seuraavista näkökulmista

- yhteiskunnallinen merkitys 
- aktiivinen kansalaisuus, osallisuus ja vaikuttaminen 
- yhteisöllisyys 
- oppiminen 
- toiminnan kaksisuuntaisuus ja tasavertaisuus 
- hyvinvointi ja ilo

 

 

Löytyisiköhän nyt jostain tukea järjestää viesti uudestaan vuonna 2012...?

 

 

Nyt haasteita heittämään Facebookissa!

Minä lupaan

Myötätuulen viesti 2010 on päättynyt

Kaikkihan tietävät, että vammaisilla on samanlaiset ihmisoikeudet kuin muillakin ihmisillä.

Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa kehitysvammaisilla on samat oikeudet kuin muillakin vammaisilla. Se on Suomessa kirjattu jopa lakiin. 

Kehitysvammaisten oikeuksista tai oikeastaan oikeuksien puuttumisesta ei pidetä kovinkaan suurta meteliä. Ja jos meteliä pidetään, ne eivät kovinkaan paljoa julkisuudessa näy. Kehitysvammaisten asioiden ajaminen ei ole kovinkaan trendikästä, eikä siitä saa poliittisia irtopisteitä siinä määrin kuin esimerkiksi lasten oikeuksia ajaessa.

Tämän päivän suurissa perusturvan mullistuksissa kehitysvammaisten asioiden hoitaminen jää liian usein pahnanpohjimmaiseksi, ja varsinkin jos meteliä ei asioita pidetä!

Jo näistäkin muutamasta syystä kyllä kannattaa tänään katsoa mitä ihmettä kehitysvammaisten Myötätuulen viesti 2010 projekti on puhaltanut tullessaan esiin Satakunnassa ja katsoa vaikkapa kaikki Myötätuulen viestin elokuvat.

Viestin huipennus oli 29.11.2010!

Myötätuulen viestin seminaari 29.11.2010

Seminaari Porin työväenopistossa  

Myötätuulen viesti Porin seminaarissa
juhlistettiin KAIKKIEN 21 elokuvan ensi-iltaa!

Ensi-iltaelokuvat julkistettiin YouTubessa

 MEKA TV leffoja YouTubessa

Satakunnan Haastepyöräily

Viesti käynnistyi 10.5.2010 Honkajoella Merikarvian työkeskuksen pyöräretkenä.
Viesti kulki pyöräretken mukana Siikaisten kautta Merikarvialle 11. ja 12.5.2010.
Viestin viejät osallistuvat samalla Satakunnan Haastepyöräilyyn!

Viesti kulki kaikissa satakuntalaisissa kunnissa. Varsinainen viestipaketti vietiin kaupungin- ja kunnantaloille. Viestiin on kerätty kehitysvammaisten kulttuurituotoksia, lähinnä viime vuosina tehtyjä lyhytelokuvia sekä muuta tietoa, joiden avulla voidaan edistää päättäjien ja tavallisten kansalaisten tietoutta erityisryhmien kulttuuritarjonnasta.

Viestin kulku järjestettiin keväällä 2010 eri yhteistyötahojen kanssa. Joissakin kunnissa järjestettiin omat tapahtumapäivät (Huittinen, Kiikoinen, Pori, Ulvila) ja joissakin useamman päivän kestäviä seutupyöräilyitä (Pohjois-Satakunta, Pyhäjärvenseutu, Karhuseutu ja Rauman seutu). Viestiä kuljettivat eri kuntien kehitysvammaisista kootut ydinryhmät, jotka haastoivat oman kunnan yhteisöitä ja toimijoita mukaan tähän kaikille avoimeen haasteviestiin.

Kaikki 21 matka- ja teemapäivää kuvattiin sekä kehitysvammaisten itsensä, että avustajien toimesta. Viestistä koottiin pieniä lyhyt- ja dokumenttielokuvia jokaisesta kunnasta. Lyhytelokuvat on tarkoitus esittää erilaisissa sosiaalisissa medioissa sekä paikallistelevisioissa. Osasta valmiista elokuvista järjestettiin omat paikalliset ja alueelliset ensi-illat sekä tiedotustilaisuudet.

Viestin kuvamateriaali koottiin elokuviksi syksyllä Porin työväenopiston erityisryhmien sosiaalisen median kurssilla.

Viestin suojelijana toimi maakunnanjohtaja Pertti Rajala.


Info tiedotusvälineille.pdf 4.5.2010

PÄÄTEEMAT

- ESTEETTÖMYYS - liikkumisen ja osallistumisen mahdollisuudet kuuluvat kaikille

- KESTÄVÄ KEHITYS -
ylläpidetään vain aktiivisella kansalaistoiminnalla, mutta ei ilman tukea ja sosiaalisia yhteistyöverkostoja

- TASA-ARVO -
niin ihmisten kuin alueidenkin välillä on kaikkien yhteinen rikkaus


Tulostettava seminaarijuliste-jpg


Tulostettava viestin yleisjuliste-jpg

 

VIESTIN KULKU 2010

 

Aiemmat MYÖTÄTUULEN VIESTIT

18.-21.5.1992

15.-24.8.1994

26.8.-6.9.1996

10.-28.8.1998

2000-2001

Arkistojen kätköistä

" Eikö me voitais viedä viestiä kaikkien eläkeläisten puolesta. Me voitais pyöräillä vanhainkodeissa olevien vanhusten puolesta, kun ne ei itse pysty. Ei niilläkään ole rahaa, eikä niillä ole toimintaa, eikä niiden asioita aja kukaan. " 

Keijo Nikula 27.7.1994

MYÖTÄTUULEN VIESTI
matkakertomus KeViKeläisten Suuresta Ristiretkestä 1992-1995

 

  10.-12.5. Merikarvian työkeskuksen pyöräretki, 50 km

10.5. Honkajoki
11.5. Siikainen
12.5. Merikarvia

17.5. Ulvila pyöräily, 50 km

18.5. Pori tutuksi -kaupunkipyöräily, 72 km 

24.-25.5. Rauman seudun pyöräily

24.5. Rauma
25.5. Eurajoki

31.5.-4.6. Pohjois-Satakunnan pyöräily

31.5. Karvia
1.6. Jämijärvi
2.6. Kankaanpää
3.6. Pomarkku
4.6. Lavia

14.-17.6. Karhuseutu pyöräily

14.6. Luvia
15.6. Nakkila

16.6. Harjavalta

17.6. Kokemäki

20.6. Huittisten Kyliltä Huhkolinnaan pyöräilypäivä 

21.-23.6. Pyhäjärvenseutu pyöräily

21.6. Köyliö
22.6. Säkylä

23.6. Eura

Suomi Areena pyöräily

20.7. Kokemäeltä Poriin  
21.7. Suomi Areena, Pori

14.8. Kiikoinen - Jaaran maakunnan kyläpäivät 


Rauma 20.-22.8.2010
 

Syksyn kursseilla työstettiin SEKKin avustuksella kuvamateriaalia koko maailmalle nähtäviksi


8.10.2010 LOCALEFFA Nakkilan Villilässä Myötätuulen viesti 2010 esitys

Myötätuulen viestin seminaari 29.11.2010

Tulostettava juliste

SATAKUNTA

Satakunta

Eura
Eurajoki

Harjavalta
Honkajoki
Huittinen
Jämijärvi
Kankaanpää
Karvia
Kiikoinen
Kokemäki
Köyliö
Lavia
Luvia
Merikarvia
Nakkila
Pomarkku
Pori
Rauma
Siikainen
Säkylä
Ulvila

 

 

Merikavian MEKA TV

ME ITSE Porin alajaos

 

 

 Muista haastaa kaverisikin mukaan!

 

 

Satakunnan Haastepyöräily

Satakunnan Haastepyöräily on kaikille satakuntalaisille tarkoitettu harrastepyöräily ja -rullaluistelukampanja, joka sisältää kaksi erilaista tapahtumaa kaiken ikäisille ja tasoisille henkilöille. Tähän haasteeseen vastaa myös Myötätuulen viesti!

Myötätuulen viestin mukana tulee pyöräilykilometrejä hauskalla tavalla myönteisiä asioita viedessä vaikkapa koulujen liikuntatuntien tai työpaikkaliikunnan muodossa! Tai sitten ihan muuten vaan!

Myötätuulen viestin seminaari 29.11.2010

Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi

Teemavuoden tavoitteena on

  • tunnustaa köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan
  • korostaa kaikkien vastuuta köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa
  • edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta
  • vahvistaa eri viranomaisten sitoutumista sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen

Kehitysvammaisten teemaviikko 2010

Kehitysvammaisten viikko 29.11. - 5.12.2010

Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuosi

Karhuseutu TV

HAASTETAAN

Kaikki Satakunnan elävät ja aktiiviset yhteisöt, kuntien päättäjät sekä vapaa-ajan että kulttuuritoimet, vapaan sivistystyön edustajat, erityisryhmien yhteisöt, maaseudun kehittäjät, media- ja ympäristökasvatuksen tekijät ja verkostot

HAASTAJAT

Me Itse Pori Merikarvian MEKA TV ja Me Itse alajaos Monituotteen elokuvapaja Ojantien elokuvapajan väkeä  Eurajoen MEKA TV Rauman MEKA TV Harjavallan Me Itse

Satakunnan Me Itse ry:n alajaokset ja MEKA TV erityistoimintaryhmät
- Eurajoen MEKA TV - Harjavallan Me Itse - Honkajoen päivätoiminta työkeskus - Merikarvian työkeskuksen Me Itse ja MEKA TV ryhmä - Monituotteen työkeskuksen elokuvapaja - Ojantien toimintakeskuksen elokuvapaja - Otsolan TPB elokuvapiiri - Porin Me Itse - Porin työväenopiston kansalaisjournalismikurssi - Rauman Naulan työkeskus - Ravaninkodon asuntola, Ulvila -

KIITOS TUESTA

  ME ITSE Asuntoja asunnottomille -hanke

YHTEISTYÖSSÄ

  Karhuseutu ry.   Porin kaupungin työväenopisto

 Aktiivinen Pohjois-Satakunta Joutsenten reitti

Popula TV

Satakunnan taidetoimikunta

Työhuone Impola

29.03.2016

MEKA TV