Suosmeri 2007



 

Suosmeren koululla käynnistyy äänipaja 6-15 vuotiaille suistomaiden kansalaisille Veijo Setälän ja Ari Impolan vetämänä tiistaina 15.1.2007 kello 13:30. Pajan järjestää yhdessä Ulvilan kansalaisopisto ja Karhuseudun suistomaat.

Äänipajassa luodaan salaperäisiä ja ihmeellisiä äänimaisemia, kuunnelmia ja efektejä, joita voidaan käyttää näyttelyissä, kuunnelmissa, peleissä, elokuvissa tai vaikkapa oman äänilevyn tekemiseen. Kurssilla tehdään myös äänimaisemaa ja musiikkia Karhuseudun suistomaat -elokuvaan.

Äänipaja kokoontuu tiistaisin (ei 20.1.) 27.2. saakka.

Kurssille ilmoittautuminen 1. kerralla.

Minne meri katosi ja muita tarinoita Suosmerestä 2006

Ensi-illan tunnelmia, jännitys on käsin kosketeltavissa...

Suosmeren kylä sijaisee Kokemäenjoen kupeessa ja on vanhaa merenpohjaa.

Suistomaat iski Suosmereen kyläillan merkeissä tammikuussa 2006, jolloin kartoitettiin kylän mahdollisuuksia. Helmikuussa toteutettiin Kipinävartti, maaliskuussa palaveri vanhempainyhdistyksen kanssa tuotti kaksi mediapysäkkiä Suosmereen. Pysäkit toteutettiin maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana. Kaikkiaan pysäkeillä tehtiin kuusi elokuvaa, jotka nähtiin ensi-illassa Suosmeren koululla toukokuussa. Paikalla oli kaikkiaan 76 katsojaa!!

Suosmeren elokuvia on kevään kurssien jälkeen ollut esityksessä muun muassa Oulun kansainvälisellä lastenelokuvafestivaalilla Oskari-kilpailussa ja Leffis-lastenelokuvafestivaalilla Turussa... 

Suosmerellä tapahtunutta...

Päivitetty 11.01.2007

Karhuseudun suistomaille