Tähdenlentoja 2004 elokuvapajat

MEKA TV

Merikarvian MEKA TV

Ryhmän omat sivut

Merikarvian MEKA verkkoryhmä

Asiaan kuuluvat MEKA linkit

MEKA TV

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus

Työhuone Impola

Tähdenlentoja ry.

SEKKSatakunnan Elävän Kuvan Keskus

Mitä? Minäkö muka kuvaan?
Rötös - TV - lyhytelokuva

Rötös - TV:ssä tutkitaan Merikarvialaisia rötöksiä. Haastattelussa on muun muassa paikallinen poliisi.

2. palkinto Tähdenlennoilta 3.3.2004!

Lisäksi Tähdenlentoja Ansiohiiri 10 vuotisen toiminnan kunniaksi.

Eli miten on, mennäänkö syömään vai selvitetäänkö rötökset ensin?Rötös-TV:n tekijät
  • Esko Anttila
  • Soile Heikintalo
  • Juhani Lähdekorpi
  • Irma Mahlamäki
  • Kari Takanen
  • Maria Vuorela
  • Satu Yliknuussi
  • Heikki Ylinen

Merikarvian MEKA-piiri on toiminut vuodesta 1992 lähtien. Tuotantoa on tehty runsaasti niin videoille, nettisivuille kuin painettuna lehtinä. Lisäksi on järjestetty mm. valokuvanäyttely Merikarvian kirjastossa vuonna 2001.

Ryhmä osoitti taitonsa Tähdenlentoja 2003 - elokuvakilpailussa, johon osallistuttiin kahdella animaatiolla. Parempaan tulokseen ei olisi voinut päästä, sillä ryhmä voitti animaatiosarjan kaksi ensimmäistä sijaa.

2003 animaatiosarjan ensimmäinen palkinto animaatiosta "Kalavale" ja toinen palkinto animaatiosta "Lisää liksaa".
Omat videot ja tekeleet
  1. Merikarvian työkeskuksesta päivää, 1995, 7 min
  2. Mitä kuuluu Merikarvia, 1996, 22 min
  3. Ruokajuttu, 1996, 12 min
  4. Asuntolavideo, 1998, 12 min
  5. 15 vuotta eikä suotta, 1998, 15 min
  6. Merikarvian videopiirin väkeä, 1999, 1 min
  7. Talvisatama, 1999, 1 min
  8. Kunnanjohtaja puhuu, 1999, 1 min
  9. Kuninkaantie, 2000, 3 min
  10. Eskon kalajutut, 2000, 1 min
  11. Näin syntyi Ouraooppera, 2002, 24 min
  12. Kalavale, 2002, 1 min
  13. Lisää Liksaa, 2002, 3 min
  14. Tähdenlentoja 2004 MEKA TV palkitut, 2003, 24 min
  15. Luotettava kuin Seppo, 3.3.2004, 3 min
  16. Leväsjoki 3.3.2004, 3 min
  17. Rötös TV, 3.3.2004, 5 min
Linkkejä
Merikarvia

Ottakaa rötösherra kiinni!

Merikarvian MEKA-piirin yhteystiedot

Merikarvian työkeskus
29900 Merikarvia

Puhelin 02 - 540 3405
Fax 02 - 540 3415

Sähköposti mekevike@nic.fi

29.04.2009 Työhuone Impola

MEKA TV