Muistitieto eläväksi kuvaksi

 

LOKIKIRJA

Täällä muutamia lokikirjamerkintöjä, joita aina silloin tällöin on hyvä kirjata muistitiedon tueksi. Mitään virallista raporttia tämä ei siis ole, mutta tämänsuuntaista on ollut projekti arki.

2. kausi - syys-joulukuu 2007

3.9. ma 8:00-20:00 - Projekti on saavuttanut puolivälin. Elokuussa projektia veti Heli Härkisuo ja itse alan taas vetämään tätä puolentoista kuukauden tauon jälkeen suurella innolla loman ja muiden tehtävien jäädessä projektihistoriaan. Ensin nettisivut päivitykseen. Päivä meni päivittäessä SEKKin kuulumisia, uudet tulevat toimitilat tuli katsastettua ja työpöytää tuli järjesteltyä siihen malliin, että tästä on hyvä jatkaa. Yksi tietokone tuli siivottua toimintakuntoon turvapäivityksineen. Sitten Ruskilan pysäkin kuvat järjestykseen ja illalla katselimme Ruskilan pysäkillä kesällä otetut kuvat ja olimme kaikki kuvin tyytyväisiä kuvista, joista aletaan nyt tekemään oikeaa elokuvaa.

4.9. ti 8:00- - Päivä menee työhuoneessa tuhtailuun, papereiden ja arkistojen järjestelemiseen enimmäkseen. Sivupäivityksiä koko joukko. Ajanhallinta on kiperä haaste myös tänä syksynä, ja jos siihen nyt tässä vaiheessa käyttää hieman aikaa, voi tästäkin sitten paremmin selvitä. Tehtävää on paljon ja aikaa vähän tähän projektiin, mutta kyllä tämä silti nyt hyvältä näyttää, kun taas kaksin käsin saa vääntää tätäkin.

6.9. to 18:00 Levanpelto

14.9. pe Kadonnutta Pilppua metsästämässä Toukarilla ja Kullaan kirjastossa Levanpellon näyttelyn kuvaus

17.9. ma 12:00 Terttu Saukon kanssa Ahlaisten elokuvan tuotantosuunnittelua
18.9. ti Aamulla Työhuoneessa tekemässä mainoksia Harjavallan muistitiedon näytöstä varten. 8:50 SEKK
19.9. ke Harjavallan elokuvapäivän mainosten tekoa ja markkinointia, editointia, kansalaisjournalismin kurssilla Risto Ojasen luentoa seuraamassa
20.9. to Kadonneen Pilpun metsästys editointipöydällä pari tuntia, ei muuta

1.10. ma 18:00 Ruskila
4.10. to 18:00 Levanpelto

8.10. ma 6:00 alkaa työ Työhuone Impolassa; Levanpellon materiaalin kaappaamista työlevylle, allakoiden päivittämistä, myllykirjeiden ja SEKK maanantaipalaverin suunnittelua, kalustokassien siivoaminen ja tarkistaminen.

20.-28.10. kesäloma

29.10. ma 6:00 projektin loppukiri alkaa Työhuone Impolassa

5.11. ma 18:00 Ruskila
8.11. to  18:00 Levanpelto

18.11. sunnuntaina Ahlaisten kirjastotalolla MEDIATALKOOT 11:00-13:00
13:00 alkaen kuvien katselutilaisuus 

3.12. ma Ruskilan
Levanpellon ensi-ilta
Preiviikin ensi-ilta
Lyttylän ensi-ilta

 

1. kausi - touko-elokuu 2007

1.5. ti - Vappu-VP

2.5. ke Hanke käynnistyi projektiksi kello 6:01 Impolan työhuoneessa. 9:00 SEKK viikkopalaveri 10:00 Porin työväenopistossa kehitys- ja suunnittelupalaveri - 8 h

3.5. to Arkistojen syövereitä siivotessa - 8 h 

4.5. pe Palaveri taidetoimikunnassa - Arkistoja siivotessa 8 h

5.5. la Lyttylän Mediatalkoot, purkamista ja pakkaamista, arkistosiivousta - 8 h

26.5. la retki Preiviikissä - Kiertoretki Preiviikin historiallisiin kohteisiin Kari Rantalan vetämänä 26.5. kannatti tulla kauempaakin...! Tapahtuma kuvattiin ja tulossa on Preiviikin kyläelokuvaan episodi.

13.-31.7. Kesäloma

Ari mukana muistitiedossa elokuussa

1.8. ke 10:00 Heli-lomittajan auttaminen työn alkuun

2.8. to 9:00 SEKK palaveri ja projektiohjausta vähäsen

3.8. pe 13:00 Lyttylän kotiseuturetki Lyttylän koululta, joka sitten peruuntui väen vähäisyyden ja sateen vuoksi

12.8. su Tappuritapahtuman kuvauksissa mukana

17.8. pe Posellissa kyläelokuvaseminaari 

Kampela tunnustuspalkinnon vastaanotto

Pilppuviikko taidetoimikunnan tuella mutta Muistitieto -projektista lähtöisin 

Joitakin lyhyitä palavereja ja puhelinkeskusteluja pitkin elokuuta, muuten siis muissa tehtävissä

Heli Härkisuon elokuu

Helin työpäiväkirja kertoo osansa projektin tehtävistä. Heli lomitti Ari Impolaa koko elokuun ajan, jolloin hän toimi Satakunnan taidetoimikunnan työskentelyavustuksella MEKA TV toimintoja tuotteistaen.

1.8. ke - Päivitimme kalenterin elokuun tiimoilta sekä kokosimme työpisteen kuntoon. Katsoimme tärkeimmät edistettävät editointityöt ja hahmotin toimenkuvaani tulevalla kuulla. Aloitin Strikan siltakorjauksen ja Ruskilan verkonkudonta -dokumenttien tarinamateriaalin perkauksen. Tutustuin myös Muistitieto eläväksi kuvaksi -hankeen esittelyyn.

2.8. to - Perkasin Jaakko Alamyöntäjän haastattelua ja tutustuin samalla Leineperin historiaan. Joki on ollut selkeästi tärkeä asia Leineperiläisille niin ruuan antajana kuin virvoittajanakin. Sain tiivistettyä nelisenkymmentä minuuttia kuvamateriaalia alle 25 minuuttiin, ja tarina alkaa hahmottua. Katsahdin pikaisesti myös eilisiä perkaustöitäni ja tein muutamia korjauksia niihin.

3.8. pe - Aamulla jatkoin Alamyöntäjän haastattelun työstöä. Päivällä piti olla Lyttylän kotiseuturetkipäivä, mutta ainoastaan yksi rohkea retkeilijä oli uhmannut epävakaista säätä ja ilmaantunut paikalle. Päätimme siirtää retkeä hieman myöhemmäksi. Iltapäivällä kaappasin yhden haastattelunauhan koneelle ja tutustuin uudelleen kameran käyttöön.

4.8. la - Kaappasin Suistomaat nauhamasterit toimistokoneelle ja laitoin samalla oman koneeni C: -levyn eheytymään. Sillä aikaa kun kaksi konetta raksutti omiaan, leikkasin Ruskilan verkonkudonta juttua eteenpäin. Kun sain nauhat toimistokoneelle, siirryin kotitoimistoon jatkamaan editointia ja levyn eheytystä. Saatuani eheytyksen valmiiksi, asensin koneelleni matkaskannerin ajurit ja testailin hieman saknnerin käyttöliittymää, ettei tositilanteessa iske paniikki. Tutkailin myös Ruskilan muuta materiaalia, ja ainakin yksi haastattelu pätkä vaikutti kiinnostavalta editoida.

6.8. ma - Aamulla oli pienimuotoinen palaveri muunmuassa Blue Sea Film Festivaleihin liittyvistä töistä ja järjestelyistä. Sen jälkeen tutkailimme Elon Hannun kanssa Lyttylän kuvamateriaalia. Hannu päätti ottaa materiaalin lähempään tarkasteluun kunhan saa toimitettua meille kovalevyn, johon materiaalin voi kopioida. Hannun lähdettyä, sain hieman ohjeistusta Suistomaat DVD:en ja levanpellon raakamateriaalin suhteen. Iltapäivä meni mukavasti DVD materiaalin esityöstössä ja valikon koostossa. Sillä aikaa, kun kone ruksutti itsekseen, selvittelin myös tulevan viikonlopun tappuritapahtuman kuvamisen järjestelyitä, sekä editoin verkonkudonta ohjelmaa.

7.8. ti - Koostin ja poltin ensimmäiset kappaleet suistomaat -DVD:stä valmiiksi ja testasin ne sekä tietokoneella että omalla DVD-soittimellani. Toisen koneen ruksuttaessa levyjä, edistin DVD -kansia poltossa oleviin elokuviin. Erkki oli suunnitellut kansille hyvät pohjat ja minä vain
lisäilin tietoja paikoilleen. Iltapäivällä toisen koneen polttaessa levyjä, perkasin Levanpellon kuvamateriaalia. 

8.8. ke - Edistin hieman Ruskilan verkonkudontaohjelmaa ja aloin suunnitella Pilppu -pätkää. Päivällä katsoimme Arin kanssa mitä seuraavaksi pitää tehdä. Elon Hannu kävi heittämässä meitä siirtokovalevyllään ja laitoin Lyttylän matskut kopioitumaan sille. Iltapäivällä edistin Pilppua ja poltin suistomaat DVD:tä valmiiksi.

9.8. to - Aamulla printtasin nimet suistomaa DVD -levyjen päälle. Ari lähetteli kymmenen jälkeen muutosohjeet DVD -kansille ja väänsin ne valmiksi ohjeiden mukaan. Edistin Pilppua ja varmuuden vuoksi harjoittelin hieman kuvaamista, jotten sössi mitään lauantaina kun menen yksin kuvaamaan Tappuritapahtuman avajaiskulkuetta.

11.8. la - Kävin yksin kuvauskeikalla Nakkilan Tappuritapahtumassa. Aamulla lahtiessä kavin vielä kysymässä, olisiko mahdollisesti Sonyn MiniDV -nauhaa jo saatavilla. Tilaus ei ollut vielä saapunut. Mahdollisesti maanantaina olisivat jo tulleet. Oli aurinkoinen päivä kuvailla kaikenlaista mielenkiintoista häpeninkiä ja toimintaa, jota tapahtumassa tuntui olevan runsaasti. Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja hyvällä mielellä. Tuli oikein kivaa materiaalia erilaisista ajokeista, maamoottoreista ja työnäytteistä.

12.8. su - Lisää tappuritapahtuman kuvaamista. Tänään mukana olivat myös Ari ja Erkki. Vaikka aamupäivän satoi kaatamalla, saimme tarpeeksi materiaalia Uotilan Simosta piipahtamassa tapahtumassa sekä Ruskilan kyläleffan päähenkilöistä tutustumassa tarjontaan. Iltapäivällä oli onneksi jo hieman poutaa ja aurinkokin vähän pilkahteli, niin saimme kuvattua hieman ulkosallakin.

13.8. ma - Aamulla laitoin Tappurimatskut kaappautumaan koneelle. Kymmeneltä alkoi SEKK:in viikkopalaveri jonka jälkeen tutustuimme Arin uuteen videotykkiin. Perjantaina sitä täytyy osata käyttää Raumalla Kyläelokuvaseminaarissa.Kävin jälleen kyselemässä Mini DV -nauhoja. Jälleen tuli ”ei oota”. Tarvitsen niitä jo huomenna joten sovimme Ykin kanssa että hän käy ostamassa niitä. Iltapäivällä laitoin Suistomaat DVD-kannet painoon. Ilalla editoin vielä Pilppua.

14.8. ti - Päivän saldo oli 4 tuntia kuvamateriaalia ja kolme haastattelua. Kävimme jututtamassa Elon Hannun kanssa Heinon Arvoa, Nissilän Senjaa ja Lahdenperän Reinoa. Juttua riitti ja sain ihan kivoja välikuviakin, toisista paikoista enemmän ja toisista vähän vähemmän. Heinolta löytyi vielä muutama valokuvakin, jotka skannasin tietokoneelle. Illalla laitoin tyhjentynyneen akun lataukseen.

15.8. ke - Kaksi haastattelua, toinen Porissa ja toinen Lyttylässä. Kävimme aamulla haastattelemassa Pohjanrannan Erkkiä. Häneltä löytyi vanha kotiseututiedon vihko, jossa oli lueteltu alueen kylät, saaret ja karit. Lisäksi hänellä oli vanha koulussa itse piirretty kartta, johon oli laskettu etäisyydet koululta kylän joka kolkkaan. Muutamia mukavia valokuviakin löytyi. Päivällä metsästin lisää miniDV -nauhaa ja hämmennyin kun Sonyn valmistamaa ei saa Gigantista eikä Citymarketista. Löydettyäni nauhoja Anttilasta, suuntasin kohti Lyttylää, jonne Hannu oli jo ajanut edeltä. Tälle päivälle kaavailtu toinen haastattelu peruuntui, ja menimme haastattelemaan päivän kolmanneksi suunniteltua Svänsbergin Annia. Häneltä löytyi myös jokunen sopiva vanha valokuva.

16.8. to - Koko päivä meni haastatellessa Viron Kaukoa. Materiaalia tuli yli kaksi tuntia ja lisäksi valitsimme hieman valokuvia. Hauskaa juttua olisi riittänyt enemmänkin kuin mihin oli aikaa. Sain vähän välikuviakin otettua.

17.8. pe - Kyläelokuvaseminaari Raumalla Posellissa. Olimme Erkin kanssa huolehtimassa tekniikasta, ja Ari hoiti sisältöpuolen. Testasimme uutta videotykkiä ja kaiuttimia. Tykin kuva otti välillä jostain häiriötä ja tuli oudon raidalliseksi. Epäilimme syyksi induktiosilmukkaa, joka otti yhteyttää tykin langattomaan yhteyskanavaan. Pienen säädön kanssa saimme tykin kuitenkin toimimaan ilman raidoitusta. Kaikki meni hyvin, vaikkei yleisöä ollut lopulta kuin kourallinen.

20.8. ma - Kävin hakemassa painosta Suistomaat DVD:en kannet. Kone on laulanut aamusta asti kun olen kaappaillut Lyttylän viimeviikon satoa sisään. Kuusi nauhaa yhdeksästä on jo kaapattu. Sillä aikaa askartelin DVD-kannet valmiiksi asti ja pidimme viikkopalaverin. Ruokatunnille lähteissäni kävin viemässä karhuseutuun uunituoreet suistomaa-elokuvat. Iltapäivällä edistin pilppua toimistokoneen kaapatessa Lyttylänauhoja. Katsoimme Erkin kanssa salin valmiiksi huomista varten, kun Uotilan Simo tulee tutustumaan vanhat työmenetelmät -leffan tähänastiseen matskuun.

21.8. ti - Aamulla esittelin Uotilan raakamateriaalit. Siinä vierähtikin äkkiä puolen päivää. Simo oli materiaaleihin ihan tyytyväinen ja teimme pienen listan, mitä paloja ehdottomasti pitää tai ei saa käyttää. Sillä aikaa kun esittelin Uotilalle materiaaleja, toimistokoneella kaappautui loput Lyttylän materiaalit. Iltapäivällä perkasin vähän raakamateriaalia ja edistin pilppua. 

22.8. ke - Siivosin aamulla tappuritapahtuman materiaalit selkeämpiin ja yhtenäisempiin palasiin. Sain lisäohjeistusta Arilta ja jatkoin ruskilan verkonkudontaa sekä kaappasin toisen Arin tuomista nauhoista koneelle ja siirsin sen samantien irtokovalevylle. 

23.8. to - Tein pari muutosta Pilppuun, tarkistan sen vielä myöhemmin, muuta mitään pikkuhimplausta isompaa en siihen enää tee. Kaappasin Levanpellon konsertin kakkosnauhan ja Uotilan puintikuvat ja jäjestelin ne Scenalyzerilla. Tulostin myös lisää kuvauslupalappuja Lyttylään, niitä tarvitaan kuitenkin taas kohta. Konserttimaskuista tiivistin pois ylimääräiset odottelut ja Uotilan klipeistä otin joitain heilahduksia pois. Aloin kuvittaa Alamyöntäjän haastattelua. Hankalan vähän välikuvaa, mutta eiköhän se tästä..

24.8. pe - Jatkoin Alamyöntäjää. Alkaa kuvituskuvat loppua, muutamaan paikkaan vielä tarvittaisiin mutta kaikki välikuvat on jo kertaalleen käytetty, osa jopa kahdesti. Tein muutaman rakennemuutoksen, poistin ja siirsin paria kohtaa, ja nyt se toimii paremmin. Tarkastin Pilpun ja tein muutaman ääniviilauksen ja lisäsin alkuun tekstiplanssin. Rendasin ja exporttasin työn ja tarkastin vielä kokonäytöllä katsoen. Nyt se on valmis maanantaina esitettäväksi Toukarin koululla inspiraatioksi oppilaille, kun he lähtevät etsimään kauan kadoksissa olleen pilppu -pelin sääntöjä. Lyttylän tuoreimpien materiaalien Scenalyzer -työstö oli jäänyt siirron jälkeen vähän kesken, tein sen loppuun.

27.08. ma - Aamulla kävimme esittelemässä Pilppuprojektin Toukarin koululla ja vastaanotto oli innokas. SEKKiin tultuamme pidimme lyhyen viikkopalaverin ja tsekkasimme Arin kanssa näiden parin viimeisen päiväni hommat. Täyttelin nauhalistan ja aloin pohtia kuukausiraportin runkoa. Poltin Levanpellon konsertin kuoro-osuuden DVD:lle. Hannu toimitti jostain löytyneen 1997 vuonna kirjoitetun artikkelin Ahlaisten pilpunpeluusta. Hämmentävää, että pelin on tuon jälkeen taas tyystin kadonnut, toivottavasti Toukarilla saamme pysyvämpää jälkeä.

 

 19.11.2007

Muistitieto eläväksi kuvaksi