Eurajoen Toimarin Me Itse ja MEKA TV 2014

 

Meikäläisiä Satakunnassa

Meidät tapaat myös täällä

Eurajoen Me Itse

Eurajoen teemapäivä 4.12.2014

ELÄVÄ KIRJASTO Eurajoen kirjastossa 
torstaina 4.12.2014 kello 13:00-15:00

Eurajoen meikäläiset järjestävät
Eurajoen kirjastoon Elävän kirjaston,
jossa meikäläiset kertovat mitä 
vammaisten arkeen ja elämään kuuluu.

Elävä kirjasto toimii 
kuten tavallinenkin kirjasto, 
paitsi että paperikirjojen sijaan 
lainataan oikeita ihmisiä.

Elävät kirjat kertovat omasta elämästä
ja heiltä voi kysyä kiinnostavia asioita.

Elävä kirjasto helpottaa 
ihmisten välistä kohtaamista
edistää ihmisoikeuksia 
ja ihmisarvon kunnioittamista.

Tule, ole utelias ja lainaa meitä.

Tänä vuonna juhlitaan taas - Eurajoen elokuvaryhmä on toiminut 20 vuotta 

Jälkijunassa 2014

Tänä vuonna osallistumme 100 vuotta suomalaista animaatiota juhlavuoteen
tekemällä oman animaatioelokuva.
Tuomme tämän projekti myötä
esille Me Itse alajaostoiminnan kanssa
kehitysvammaisten ajatuksia
arjesta, todellisuudesta ja mahdollisuuksista.

Ensi-ilta Blue Sea Film Festivaaleilla 22.8.2014

2013-2014 elokuvatoimintamme on lähtenyt uudelleen käyntiin
Rauman kansalaisopiston suojissa
sekä Me Itse alajaostoimintana.

Rauman kansalaisopisto

Kansalaisopiston kurssilla opiskellaan erilaisia sosiaalisia mediataitoja, vaikuttamisen menetelmiä sekä elokuvan mahdollisuuksiin tuoda vammaisten oma ääni paremmin esille. Kurssin opinnäytetyönä tehdään omia lyhytelokuvia itse tekemällä oppien.

 

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus

Eurajoki

 

MEKA TV etusivu uusiks...

2013

4.12.2013 KUUNNELKAA KEHITYSVAMMAISIA Eurajoella


Tulostettava seminaarimainos

Eurajoen Toimarin elokuvatoiminnalle haetaan uutta potkua
Rauman kansalaisopiston sosiaalisten mediataitojen kurssilla
2013-2014

Monen vuoden taon jälkeen Eurajoella tehdään taas elokuvaa.
Ja uusi Me Itse alajaoskin on perustettu.

Toimarin esittelyvideo oli ensi-illassa 14.5.2013.

23.8. Blue Sea Film Festivaaleilla
elokuvateatteri Iso-Hannussa
ERITYISRYHMIEN ELOKUVA-AARREARKKU 2013
- isäntänä Eurajoen Me Itse alajaos

 

Näin ennen

Latvala eepos

LOKIKIRJA 2013

Ensimmäinen kokoontumispäivä oli tiistaina 16.4.2013.

25.4. Toimarin esittelyvideon kuvauspäivä

30.4. Kuvaus- ja editointipäivä

Eurajoelle ollaan nyt myös perustamassa Me Itse alajaosta.
Alajaoksen perustamisesta ollaan tekemässä opetusvideota.

14.5. Me Itse koulutuspäivä ja MEIDÄN TOIMARI ensi-ilta.
Merja Hakala vieraana Tampereelta.
Samana päivänä pidettiin myös alajaoksen perustava kokous,

31.5. Mediapaja päivä Toimarissa

6.5. Mediapajapäivä ja KOHTI VALTAVIRTAA elokuvan kuvauksia

13.6. Eurajoen Toimari hienosti esillä Valta virtaa konferenssissa Tampereella

 

Eurajoen 
toimintakeskus

Kuusimäkeläntie 1
27100 Eurajoki

Puhelin 044 312 4773

Eurajoen toimintakeskus on perustettu 1.9.1992. Toimintakeskuksen pääasiallinen tarkoitus on saada kehitysvammaisille tekemistä päivisin. Työtehtäviä ovat mm. lehtiöiden liimaaminen, keittiötyöt, siivous, käsityöt ja puutyöt kuten huonekalujen hiominen ja käsittely. Rakennuksessa toimii myös kahvila Kolmannen korvapuusti, jonka tuotoilla rahoitetaan muun muassa retkiä ja vapaa-ajan toimintaa. Keskuksesta tehdään retkiä ympäri Suomea, kaukaisin kohde on ollut Sodankylä.

Yhteistyötä on tehty myös paikallisten kanssa: lehtiä on haravoitu sekä muita pihatöitä tehty, puita pilkottu ja kaikkea muutakin.

Videokerho on toiminut toimintakeskuksen alkuajoista lähtien. Ensin tehtiin muutamia episodeja KeViKe TV ohjelmiin 1993 lähtien ja aivan ihkaoma KeViKe/MEKA TV ryhmä perustettiin 1995. 

Elokuvatoiminnan suurimpia ongelmia on rahoituksen puute, ideat eivät kuitenkaan ryhmästä lopu koskaan.

 

Videon tekeminen vie paljon aikaa ainakin suunnittelussa, jos homma halutaan tehdä kunnolla.

Yhteispeli koko videotiimin kanssa toimii, ei ole ollut mitään ongelmia.

Omat elokuvat

  1. Hummeri TV - 14 min - 1995
  2. Hummeri TV Eurajoen kaupungissa - 19 min - 1996
  3. Latvala-eepos - 24 min - 1997
  4. Uutispaja - pelastuskoira Axi ja Eurajoen kirkkoherra Heikki Vanha-Rauvola - 20 min - 1999
  5. MEKA TV Eurajoella - 14 min - 2000
  6. Walkers Eurajoella - 14 min - 2000
  7. Kotiseutuni Eurajoki - 1 min - 16.2.2000
  8. Pelastuskoira Axi - 1 min - 2000
  9. Latvala TV - 5 min - 2004
  10. Uusiks meni - 11 min - 30.6.2004
  11. Latvala-eepos osa 2 tai 3 - 10 min - 2005
  12. Rikantilan tönötila - 9 min - 2005
  13. Totuus Lapin ilmastonmuutoksista - 15 min - 21.8.2008
  14. Kohtalokas mutta kaunissaari - 16 min - 4.11.2008
  15. Aivan suotta 15 vuotta - 12 min - 21.8.2009
  16. Eurajoen Myötätuulen viesti 2010 - 6 min - 29.11.2010
  17. Vierailu Eurajoen Me Itse kokouksessa - 4 min -  2013
  18. Meidän Toimari - 6 min - 14.5.2013
Elokuvantekijöitä mm.
  • Toni Peltomaa
  • Minna Kataja
  • Janne Lautanala
  • Eeva Rintala
  • Teuvo Mäentausta
  • Toni Nurminen
  • Venla Varjonen

Työhuone Impola

23.11.2022

MEKA TV etusivu uusiks...