Eurajoen meikäläisten toimintaa 1993 lähtien

Näin olemme Toimarissa toimineet 
itsenäisesti ja omaehtoisesti 1993 lähtien.

MEKA TV 2023

AIKAJANA

1992 – KeViKe perustettiin 10.2. ja Eurajoen Toimari 1.9.1992 

1993 – Ravaninkodon KeViKe kävi Eurajoella tekemässä syksyllä KeViKe TV ohjelmaa. Ensi-ilta oli syksyllä Eurajoen kunnantalolla. Eurajoen kunta tuki elokuvan tekemistä 1000 markalla. Eurajoen Toimariin perustettiin elokuvaryhmä, joka teki pieniä sketsejä KeViKe TV ohjalmaan

1994 – Keväällä perustettiin Eurajoella oma KeViKe ryhmä. Tehtiin pieniä sketsejä ja episodeja mm. Maanantai ei mittään –videoelokuvaan. Myötätuulen viestiin osallistuttiin

1995 – Ryhmä mukaan KeViKen viestintäprojektiin ja tekee projektissa ensimmäisen kokonaan oman Hummeri TV -videoelokuvan. Ryhmä alettiin tuottamaan ohjelmia ja episodeja Rauma TV paikallistelevisio kanavalle

1996 - Hummeri TV Eurajoen kaupungintalolla. Myötätuulen viestiin osallistuttiin

1997 - Latvala eepos

1998 - Kotiseutuprojekti käynnistyy ja Myötätuulen viestiin osallistuttiin 

1999 - Uutiskatsauksia paikallistelevisioon ja Pelastuskoira Axi - Tähdenlentoja 1. tapahtuma Nokialla

2000 - 4 lyhytelokuvaa. Myötätuulen viestin Eurajoen päivästä oma lyhytelokuva. Tuotetiin uutisia ja juttuja myös KarhuKanavalle

2001 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2002 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2003 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2004 - Latvala TV ja Uusiks meni, Eurajoen kunta tilasi ryhmältä mainosvideon kunnasta. Toni Peltomaa valittiin Tähdenlennoilla vuoden näyttelijäksi ja Latvala TV sai kunniamaininnan

2005 - Latvala eepos osa 2 tai 3 kuvattiin Paluksen kylässä kyläkoulun lasten kanssa. Myös Rinkantilan koulussa tehtiin elokuvaa.

2006 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2007 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2008 - Satakunnan taidetoimikunnan tuella tehtiin Lapin ilmastonmuutos sekä Selkämeri ja minä elokuva Kohtalokas mutta Kaunissaari

2009 - ryhmän 15 vuotis synttäreiden kunniaksi tehtiin elokuva 15 vuotta ja aivan suotta

2010 - Myötätuulen viesti Eurajoella

2011 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2012 - ei rahoitusta eikä mediatoimintaa

2013 - Me Itse perustettiin 1. kertaa. Meidän Toimari -elokuva tehtiin

2014 - Keväällä tehtiin opetusvideoita Me Itselle. Osallistuttiin 100 vuotta suomalaista animaatiota juhlavuoteen. Syksyllä toiminta alkoi Rauman kansalaisopiston suojissa. Me Itse Eurajoella perustettiin uudestaan Janne Lautanalan johdolla. Tehtiin Lukutaidon päivän elokuvaan episodeja Onks tietoo

2015 - Tehtiin Me Itse uutisia ja elokuva Erityisryhmien salibandy. Osallistuttiin Osallisuuden jäljillä hankkeeseen

2016 - 4 lyhytelokuvaa Me Itse toiminnan puitteissa

2017 - Osallistuttiin Suomi 100 hankkeisiin 5 elokuvan voimin ja aloitettiin Myötätuulen viesti. Vuoden alussa toiminta muuttui Otsolan kansalaisopiston toiminnaksi

2018 - Ollaan vahvasti mukana Osallisuuden ytimessä - hankkeessa ja tehtiin Toimarille uutta esittelyvideota, jota ei kyllä tehty loppuun saakka, kun oli niin paljon muuta tekemistä

2019 - Käynnistetään uutta Taiteesta työtä hanketta

2020 - Talvella Intensiivisellä elokuvakurssilla työstettiin historiikkia, joka jäi koronan vuoksi kesken. Loppuvuonna korona esti toiminnan

2021 - Ei toimintaa Toimarissa keväällä, syksyllä saatiin pieni ryhmä kokoon. Tähtitaivaalla pientä toimintaa,

2022 - Keväällä pieni ryhmä toiminnassa, syksyllä meni paikka alta pois. Tähtitaivaalla toimintaa keväällä ja syksyllä.

2023 - Pienen ryhmän kanssa aloitetaan toimintaa uudelleen, Tähtitaivaan elokuvaryhmästä tulee Eurajoen kotipesä. Elokuussa koitetaan tulla näkyvämmäksi Eurajoen markkinoilta käsin ja syksyllä jatketaan Eurajoen meikäläisten sekä Tähtitaivaan elokuvaryhmän kanssa.

Työhuone Impola11.08.2023