Välipäiväjoulusiivousta meneillään Työhuone Impolassa. Vuoden työt alkaa olla pulkassa
ja ryhmät ovat tauolla. Pari pikkuprojektia on ensi
vuonna järjestynyt,
Työtä pyritään jatkamaan SEKKissä 10.1.2022 lähtien |
STEAn
päätös leikata Me Itse rahoituksesta puolet ja lopettaa tukemisen
kokonnaan 2023 Vuosi
2022 aloitetaan tuttuun tapaan nollabudjetilla, mutta jotain pientä
toivonvirettä on, Myös
koronakurimus aiheuttaa huolta, 7.-14.2022
YHDESSÄ ME SELVITÄÄN juhlaviikko Satakunnassa KeViKe/MEKA TV täyttää 30 vuotta 10.2.2022 |
30.11. RIITTÄVÄN HYVÄ ELÄMÄ -musikaalin ensi-ilta Porissa Palmgren opistolla1.-7.12. Kehitysvammaisten
valtakunnallinen teemaviikko
HPNN
keikkakalenteri 1.12. Rauman
meikäläisten kokous ja pikkujoulut -
2.12. Ahlaste tuupi 16:00-17:30 tuupin pikkujoulut ja ensi-iltoja 3.12. Eurajoen elokuvaryhmä MEILLÄ ON ASIAA -KIITOS kiertue YouTubessa 12:30-13:15
7.12. järjestyksessään 14.
valtakunnallinen erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari
|
4. vuosikymmen satakuntalaista yhteisöelokuvaa ja -mediaa3. #taiteestatyötä hankevuosi alkoi vasta 1.5.2021 ja alkoikin sellaisella ryminällä, ettei ole vielä sanotuksi saanut.
|
13.7. Merikarvian elokuvaryhmän Ouran kuvauspäivä 18.7. Rauman kesäkirppis kuvauspäivä vanhassa Raumassa 6.4. Sosiaalinen teatteripainotteinen mediakurssi ja Osallisuus teatteri Porin seudun kansalaisopistosta kesälomille
17.2. Mistelin taidetestaamo kesälomille
|
13. Valtakunnallinen
erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari
|
1100 satakuntalaista
yhteisöelokuvaa -arkistointihanke jatkuu 30.4.2021 saakka |
12 askelta porilaiseen esteettömyyteen12 askelta kohti kulttuurillista esteettömyyttä erilaisten erityistaiteen Porissa on useita erityistaiteen osaajia, bändejä, Tarkoituksena oli järjestää vuoden 2020 aikana Toistaiseksi hanke on 3 kuukautta
jäljessä koronan vuoksi, |
Vuosi 2020 numeroina14 toimintaryhmää, joissa 140 osallistujaa 12 kurssia, 3 leiriä, 4 muuta koulutuspäivää ja 5 pajapäivää 59 lyhyelokuvaa 78 blogia toiminnasta 19 ylläpidettyä Facebook ryhmäsivustoa 1 lyhytnäytelmää ja 1 iso näytelmä 9 järjestettyä omaa tapahtumaa 1 puolipäiväohjaaja, 1 tuntiohjaajaa, osa-aikainen projektityöntekijä sekä 2 työharjoittelijaa että noin 120 talkootyöntekijää mukana vuonna 2020 Vuosi tarinoinaVuoden toimintaraportti oli taas 24 tarinan joulukalenteri, missä avattiin vuoden toimintaa ja tuloksia. |